Jumala on persoonallinen henki

persoonallinen Jumala

Raamatusta löytyy paljon esimerkkejä siitä että Jumalalla on persoonallisia piirteitä. Sen takia uskon hänen olevan yksilöllinen henki, ilman että olisi ihminen, taikka että hän olisi kolme persoonaa. Jumalan persoonallisuudella en viittaa lainkaan siihen, että hän olisi jollakin lailla ihminen, vaan siihen että hän on ainutlaatuinen yksilö tai olemus, joka tekee samoja asioita kuin ihminen, siitäkin huolimatta että hän on yläpuolella kaikkien muiden olevaisten (ja tulevien), omalla uniikilla luonteellaan ja vallallaan.

Jumala ei voi olla ihminen, koska ihmisillä on, tai on ainakin ollut liharuumis. On kirjoitettu että ”liha ja veri ei voi periä taivasten valtakuntaa” (1.Kor.15:50). Jumalalla täytyy siis olla hengellinen ruumis joka ei ole koostumukseltaan samanlainen kuin meillä täällä Maan päällä. Se on varmastikin niin sanottu ”taivaallinen ruumis” (1.Kor.15:40). Sen ruumiin taikka kehon täytyy olla muodoltaan ihmisten kuvan kaltainen, koska muuten hän ei olisi voinut luoda ihmistä omaksi kuvakseen (1.Moos.1:27).

En pistä kaikkia mahdollisia jakeita esille luettelon jokaiselle verbille, koska minulla menisi siihen monta viikkoa tai ehkä jopa kuukausia. Mutta jos saan edes pari jaetta jokaiselle toimintaan viittaavalle sanalle, niin sekin jo auttaisi asiaa.

Uskon että Jumala on persoonallinen henki seuraavista syistä:

  1. Jumala puhuu (1.Moos.1:3, 1.Moos.3:14 jne.)
  2. Jumala kuulee (Joh.9:31, Jes.41:17)
  3. Jumala näkee (1.Moos.1:4, 2.Moos.32:9)
  4. Jumala haistaa (1.Moos.8:21, 1.Sam.26:19)
  5. Jumala ajattelee (2.Moos. 33:5, Jes.55:8)
  6. Jumala harmistuu (1.Moos.6:6, Ps.78:40)
  7. Jumala iloitsee (5.Moos.28:63, 5.Moos.30:9)
  8. Jumala halajaa (Hes.20:40, Jaak.4:4-5)
  9. Jumala tahtoo (Ps.135:6, 1.Kor.4:19)
  10. Jumala käskee (5.Moos.24:18, Jer.1:7)
  11. Jumala palkitsee (Hepr.11:6, Matt.19:29)
  12. Jumala rankaisee (2.Moos.12:13, Jer.6:15)
  13. Jumala ottaa (Jes.51:22, 2.Kor.6:17)
  14. Jumala antaa (1.Moos.12:7, 1.Joh.3:1)
  15. Jumala auttaa (Jer.42:11, Ps.94:17)
  16. Jumala armahtaa (4.Moos.14:20, Joh.6:32)
  17. Jumala pelastaa (1.Kor.1:21, Tiit.3:5)
  18. Jumala parantaa (Apt.2:22, Apt.4:30)
  19. Jumala lähettää (Joh.3:16, 1.Joh.4:10)
  20. Jumala lahjoittaa (Matt.7:11, Tiit.3:7)
  21. Jumala vastaa (Ps.20:6, Mark.11:24)
  22. Jumala huolehtii (Ps.55:23, 1.Piet.5:7)
  23. Jumala vihastuu (Joos.22:18, Ps.7:12)
  24. Jumala kostaa (Jes.35:4, Room.12:19)
  25. Jumala kiivastuu (5.Moos.32:21, Hes.36:18)
  26. Jumala rakastaa (Joh.3:16, Room.5:8)

Kaikki nuo edellä mainitut asiat tekevät Jumalasta persoonallisen hengen. Jumala on henki (Joh.4:24).

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*


Leave the field below empty!