Keräsin tänne raamatunjakeita aihepiireittäin koska uskon että siitä voisi olla hyötyä innokkaimmille tutkijoille. Niiden avulla voi saada nopeasti paremman kokonaiskuvan niistä aihepiireistä jota kulloinkin tutkitaan. Niillä saa myös toisinaan helposti osoitettua väittelijöille mitkä ovat epäraamatullisia opetuksia.
Ellei muuta ole ilmoitettu niin täällä näkyvät jakeet on otettu vanhasta Kirkkoraamatusta 1933/1938.
Lyhenne "RK" jakeen edessä taikka lopussa viittaa käännökseen "Raamattu Kansalle". Käännös on tekijänoikeussuojattu teos, joten olen siitä syystä käyttänyt käännöstä säästeliäästi. Se on toki harmillista, sillä nykyihmisille vanha Kirkkoraamattu on monin paikoin auttamattomasti liian vanhaa suomenkieltä.
5.Moos. 6:4 Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on YKSI. Jes. 43:10 Te olette MINUN todistajani, sanoo Herra, MINUN palvelijani, jonka MINÄ olen valinnut, jotta te tuntisitte [...]
Snl. 8:27 Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle... Joh. 1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei [...]
Apt. 2:24 Hänet Jumala herätti ja päästi kuoleman kivuista, niinkuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää. Apt. 2:32 Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, minkä [...]
Matt. 10:23 Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee. [...]
Jeesuksen rukoilemiset ennustettiin noin 700 vuotta ennen hänen syntymäänsä: Jes. 53:12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän [...]
Matt. 12:50 Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini". Matt. 25:40 Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä [...]
Snl. 8:22 Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua. Snl. 8:24 Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita. Snl. 8:25 Ennenkuin vuoret upotettiin [...]
Matt. 2:15 Ja hän oli siellä Herodeksen kuolemaan asti; että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: "Egyptistä minä kutsuin poikani". Matt. 3:17 Ja [...]
Jes. 42:1 Katso, minun palvelijani, jota minä tuen, minun valittuni, johon minun sieluni mielistyi. Minä olen pannut Henkeni häneen, hän levittää kansakuntiin oikeuden. Jes. 49:5,6 Ja nyt sanoo [...]
Jes. 11:1 Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa. Jes. 11:10 Sinä päivänä pakanat etsivät Iisain juurta, joka on kansojen lippuna, ja hänen asumuksensa on oleva kunniata [...]