Jehovan todistajat ovat erehtyneet kun sanovat että aito kielilläpuhuminen on lakannut:

Jehovan todistajat väittävät että kielilläpuhuminen on lakannut toimimasta, ja että nykyiset kielilläpuhumiset ovat vain Saatanan aikaansaamia jäljitelmiä. Verukkeena he pitävät jaetta joka kertoo kielilläpuhumisen lakkaavan (1.Kor.13:8). Onko siis aito kielilläpuhuminen lakannut toimimasta?

Aito kielilläpuhumisen armolahja ei ole kadonnut mihinkään. Ei edellisen jakeen perusteella, eikä minkään muunkaan jakeen perusteella. Tiedän sen myös omasta kokemuksesta koska minulla on tuo lahja käytössäni, kuten monilla ystävillänikin.

Jehovan todistajat ovat ottaneet yhden jakeen Raamatusta ja pilkkoneet sen osiin, ja yrittävät sillä todistaa typeriä asioita. Heidän Brooklynissa kokoontuva johtajisto ovat tulkinneet sananpaikan omien mielihalujensa mukaan. Ja kuinka mielekästä se onkaan saatanalle, saada meidät uskomaan valheopettajien kautta, ettemme enää tarvita noita "työkaluja" Herran työssä, ja että niiden käyttäminen nykyään on saatanan jäljitelmiä. Armolahjojen käyttäminen menestyksekkäästi, seurakuntaa rakentavalla tavalla, horjuttaa hänen asemaansa eksytettyjen keskuudessa. Sen estämiseksi tarvitaan mm. Jehovan todistajien valheopetuksia aihepiiristä.

Pyhän Hengen vaikutuksesta ilmenevä kielilläpuhuminen on aina ollut saatanalle vastenmielistä kuunneltavaa, sen rakentavan vaikutuksen takia. Hänen tarkoitusperänsä on saada uskovaiset uskomaan että kielilläpuhuminen on sielullista ja saatanallista mongerrusta, jolla ei ole enää minkäänlaista merkitystä. Hän yrittää kaikin keinoin peittää sen tosiasian, että se onkin Jumalan Hengestä syntynyt ilmiö, jolla uskovaiset rakentavat hengellistä elämäänsä (1.Kor.14:4).

Katsotaanpa lähemmin Jehovan todistajien "todistusaineistoa" kielilläpuhumisen lakkaamisesta:

"Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa" (1.Kor.13:8).

Jakeessa ei kerrota milloin kielilläpuhuminen lakkaa. Siellä ei sanota että se on jo lakannut toimimasta. Se lakkaa toimimasta vasta sitten, kun sitä ei enää tarvita. Mutta milloin sitä ei enää tarvita? Vasta sitten kun ollaan taivaassa. Maan päällä me vielä tarvitaan sitä, koska kielilläpuhumisen armolahjalla uskovaiset rakentavat itseään (1.Kor.14:4).

Kielilläpuhumisessa ihmisen oma henki rukoilee meidän itsemme puolesta (ja muidenkin puolesta), sanomattomilla huokauksilla (Room.8:26):

"Sillä jos minä rukoilen kielillä puhuen, niin minun henkeni kyllä rukoilee, mutta ymmärrykseni on hedelmätön" (1.Kor.14:14). 

Kielilläpuhumisessa ihmisen henki rukoilee AINA Jumalan tahdon mukaisesti, pyhien edestä (Room.8:27). Nyt ehkä ymmärrät miksi kielilläpuhuminen rakentaa uskovaista? Tietenkin siksi, koska hänen oma henkensä rukoilee juuri oikealla tavalla, sillä tavalla miten Jumala tahtoo hänen rukoilevan.

 Aikoinaan kun vaimoni oli opiskelemassa raamattukoulussa, hän oli rukoilemassa erään toisen naispuolisen kurssilaisen kanssa. Nainen alkoi rukoilemaan ranskan kielellä, vaikka ei osannut yhtään kyseistä kieltä. Sen sijaan vaimoni oli opiskellut ranskaa koulussa, ja hän sai selville tämän toisen kielilläpuhumisesta että nainen rukoili jonkun vaikeuksissa olevan perheen puolesta. Kun vaimoni kertoi tämän jälkeenpäin tälle rukoilijalle, niin hämmästys oli tietenkin suuri, sillä hän ei osannut omien sanojensa mukaan lainkaan ranskan kieltä. Tiedän toisenkin vastaavanlaisen tapauksen, kun tuttavamme, Anne, myöskin rukoili ranskan kielellä ja toinen kuunteli, vaikka ei omien sanojensa mukaan osannut ranskaa. Tapaus oli sikäli erikoinen, että tämä toinen henkilö joka kuunteli, hän oli opiskellut yliopistossa sekä normaalia ranskaa että muinaisranskaa, ja hän tunnisti puheesta molemmat kielet.

Oma ymmärrys saattaisi estää sen, että ihminen rukoilisi juuri oikealla tavalla Jumalan tahdon mukaisesti, jostain tärkeästä asiasta, josta hänellä ei ole tietoa. Mutta järki ei voi estää kielillä rukoilemisen aitoutta (jos käyttää sitä uskon kautta), koska ymmärrys on hetkellisesti laitettu syrjään. Tällöin Pyhä Henki vaikuttaa ihmisen omassa hengessä sillä tavoin, että rukous nousee ylös JUMALAN TAHDON MUKAISESTI, juuri oikealla tavalla.

Minne hävisi Jehovan todistajien tieto?

Samainen jae mikä kertoo Jehovan todistajille että kielilläpuhuminen on jo lakannut, kertoo myös että profetoiminen katoaa, ja että tietokin katoaa (1.Kor.13:8). Onko siis Jehovan todistajilta tieto kadonnut, vaikka luulevat tietävänsä? Jos kielilläpuhuminen on lakannut (heidän mielestään) niin miksi heidän tietonsa ei ole vielä kadonnut, vaikka siitäkin kerrotaan samassa jakeessa? Siksi koska he tarvitsevat myös tietoa! Entäs miksi he luulevat, että eivät tarvitse kielilläpuhumisen armolahjaa, jos se kerran on "työkalu" Herran työssä? Siksi koska asia on päätetty Brooklynissa muutaman vanhan äijänkäppänän toimesta! Ja nimenomaisesta syystä noin 19000 suomalaista Jehovan todistajaa uskoo ymmärtävänsä, että kielilläpuhuminen on lakannut, koska Brooklynin hallintoelin on niin päättänyt, heidän puolestaan.

Ja ylipäätänsä, jos kielilläpuhuminen rakentaa yksilöitä ja profetoiminen seurakuntaa (1.Kor.14:4), niin miksi Jumala olisi jo ottanut nuo henkilahjat pois käytöstämme, jos kerran seurakunta, joka on vielä maan päällä, rakentuu niistä hengellisesti? Eihän siinä olisi mitään järkeä. Mutta siinä on järkeä, että ne lahjat poistetaan käytöstä vasta silloin, kun olemme saavuttaneet täydellisyyden taivaan kodissa, koska niistä ei ole silloin enää mitään käyttöä.

Jehovan todistajien johtajat yrittävät estää kielilläpuhumisen, ja sanovat että sen harrastaminen on Saatanasta. Mutta Raamattu sanoo, että me emme saisi estää kielilläpuhumista:

"Sentähden, veljeni, harrastakaa profetoimista älkääkä estäkö kielillä puhumasta" (1.Kor.14:39).

 

Kommentit   

Batta
0 #1 kielilläpuhuminenBatta 05.02.2017 10:17
Olet kirjoittanut monta hyvää juttua sivuillesi, ja siksi kommentoin tätä aihetta.Et ole mielestäni tätä aihetta käsitellyt kovin hyvin. Jehovan Todistajat eivät ole yksin sitä mieltä, että raamatullinen kielilläpuhuminen on lakannut. Myöskin Babtistien joukosta löytyy tätä näkemystä. Tohtori John MacArthur jr on kirjoittanut tästä hyvän kirjan nimeltään Totuus kielilläpuhumisesta, Suosittelen sinua, Pete, tutustumaan tähän kirjaan, koska olet selvästi älykäs ja totuuden nälkäinen ihminen. Kirja esittää selkeästi mikä ero on raamatullisella kielilläpuhumisella ja nykyajan sisnsaksalla ( battabattalla-Battalogeio-hokea tyhjää ), jota kielilläpuhumiseksi jotkut nykyään kutsuu. Kirjasta käy mm. selväksi, että kielen lakkaamiselle on raamatussa eri sana ( Pauo-pysäyttää ), kuin esim. profetoimisen ja tiedon kohdalla raamattu käyttää ( Katargeo-tehdä toimimattomaksi ) verbistä tullutta sanontaa. Tarkemmat kieliopilliset tulkinnat löydät kirjasta, kuten muutakin hyvää perustetta runsaasti siitä, että aito kielilläpuhuminen aikoinaan lakkasi. Kirja on tehty paljolti samalla tyylillä, kuin mitä itse käytät tutkimuksissasi, joten tutustu ihmeessä tähän teokseen, ja katsotaan sitten millaiseksi tämän aiheen aineistosi sen jälkeen kenties muuttuu?
Monet muut aiheesi olet kirjoittanut hyvin, ja sivusi on mukavaa ja mielenkiintoista luettavaa. Olet selvästi hyvin lähellä Jehovan todistajia, mutta mitä sitten, niin minäkin olen. Ehkä heilläkään ei ole koko totuutta, kuten ei kellään, sillä raamaattukin kertoo, että tieto on vajavaista, kunnes tulee se, mikä on täydellistä. Paljon hyvää Jehovan todistajista kuitenkin monien parjauksista huolimatta löytyy. Ehkä jopa enemmän, kuin useimmista muista suuntauksista?
Hyvää jatkoa sinulle ja sivuillesi!
Lainaa | Ilmoita ylläpidolle
Pete
0 #2 kielilläpuhuminenPete 06.02.2017 13:21
Jehovan todistajien käännös ei sano, että kielet ovat lakanneet, vaan että "ne tulevat lakkaamaan". Se taas miten ne sen selittävät, se onkin jo toinen asia.

Koska kielilläpuhuminen on puhujalleen rakennukseksi (1.Kor.14:4), sitä on vielä turha ottaa pois. Jumala ei ole sellainen, eikä hän armolahjojaan kadu. Se otetaan pois vasta sitten kun sitä ei enää tarvita, eli vasta täydellisyydessä.

Jos seurakunnasta otetaan pois armolahjojen toimivuuden, tai estetään niiden käyttämistä, jäljellä on vain kuollutta uskontoa jossa ei ole Jumalan voiman läsnäoloa.

"Pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja", sanoo ainakin minun raamattuni.

Olen pari viikkoa sitten kommentoinut seuraavan Youtube-videon alla, nimimerkillä "christ4u2now", käytännöntason kokemuksista (4 esimerkkiä) jotka osoittavat minulle, että aito kielilläpuhuminen ei ole vielä lakannut (kirjoitettu englanninkielellä, mutta uskon että ymmärrät mitä kirjoitin):
www.youtube.com/watch?v=57M5wY-aPqs&lc
Lainaa | Ilmoita ylläpidolle
Pete
0 #3 kielilläpuhuminenPete 06.02.2017 14:55
Koska mainitsemani kommentti on näin jälkikäteen hankala löytää niin otin siitä kuvan jonka postaan tähän:

Lainaa | Ilmoita ylläpidolle
Batta
+3 #4 KielipeliBatta 07.02.2017 21:24
Se miten UM-käännös kääntää, tai miten Jehovan todistajat selittävät kielilläpuhumisen lakkaamisen, ei ollut pointtini. Erittäin hyvä ja kattava selitys tästä aiheesta löytyy kirjasta Totuus kielilläpuhumisesta, johon kannattaisi tutustua. Tätä asiaa ei voi käsitellä oikein lainaamalla joitain raamatun jakeita sieltä täältä, vaan asiaa on katsottava laajemmin. Totuus kirja tekee tämän, ja antaa hyvät vastaukset myös lainaamiisi raamatunkohtiin. Tietenkin kirjan luettua voi olla sen annista eri mieltäkin. Jos on mölöttänyt vuositolkulla jotain siansaksaa seurakunnassa saadakseen toisten huomion, saattaa olla vaikea paikka myöntää, ettei sillä ole mitään tekemistä raamatullisen kielilläpuhumisen kanssa? Mutta sinä olet järkevä mies, Pete, ja tuskin sorrut sellaiseen. Sivujesi annista voi päätellä, että ymmärrät raamatullisia asioita hyvin, joten siksi uskalsin suositella sinulle totuus kirjaan tutustumista. Minulla ei ole kielilläpuhumisen lahjaa, joten siksi en valitettavasti ymmärrä ulkomaan kielisestä kommentistasi mitään. Joskus ihmettelen miksi esim. karsimaattisten suuntausten vieraana olevaa ulkomaalaista puhujaa tulkataan? Varmasti on vieraana ollut monesti puhuja, joka väittää omaavansa kielilläpuhumisen lahjan, mutta siitä huolimatta häntä pitää tulkata yleisölle.
Lainaa | Ilmoita ylläpidolle

Lisää kommentti

Asialliset viestit saavat jäädä, mutta asiattomat poistetaan. Toivomus on että kaikki kommentit liittyvät jollakin tapaa kirjoitettuun artikkeliin.


Turvakoodi
Päivitä