Onko seurakunta jaettu useisiin seurakuntiin?

Jotta voisimme vastata tuohon kysymykseen, meidän on tutkittava tätä aihepiiriä Jumalan sanasta. Käsitellään ensin seurakuntien rakennetta, ja vasta sen jälkeen seurakunnan rakennetta. Tiedän että se on hassua tekstiä, mutta siihen on syynsä:

 

1) Seurakuntien rakenne: (huomaa monikkomuoto)

Seurakunnat ovat uskonnollisten ihmisten puolueita, yhdistyksiä ja laitoksia. Ne ovat yhdistyksiä ja laitoksia lainsäädännöllisistä syistä, jotta niillä olisi laillinen oikeus kerätä rahaa, maksaa palkkaa ja omistaa kiinteistöjä.

Seurakunnat harjoittavat valtaa ja psykologista manipulointia jolla ne tekevät jäsenistään uskonnon orjia (Apt.15:5, Gal.5:1). Näiltä orjilta pyydetään ja odotetaan (ja joskus jopa vaaditaan) rahallista kannatusta saarnojen kautta, joiden pääaiheena on kymmenyksien antaminen. Toiset eivät niinkään saarnaa että on pakko maksaa kymmenyksiä, mikäli muuten saavat rahat pois, esim. kirkollisverojen kautta, tai lähettämällä pankkisiirtolomakkeita. Mutta yksi on varma: "Jumala rakastaa iloista antajaa" jokaisessa huippuun viritetyssä kolehtipuheessa (2.Kor.9:7). Mainitsemisen arvoinen asia on aina ollut, että "Jumala rakastaa iloista antajaa", mutta yleensä jätetään pois sitä edeltävät sanat:

"Antakoon kukin, niin kuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen EIKÄ PAKOSTA..." (2.Kor.9:7).

Mainitsemani jäsenien tekeminen orjiksi on ilman muuta venyvä käsite, koska orjuus voi viitata niin moneen eri asiaan, jopa vapaehtoiseen ja hyväntahtoiseen orjuuteen. Kaikki seurakunnat eivät kuitenkaan ole yhtä ankaria tai ahdasmielisiä. Se on muistettava. Kaikesta huolimatta on iloinen asia se, että Suomessa on edelleen uskonnonvapaus, mikä pitää myös sisällään vapauden lähteä pois yhteisöstä, mikäli siellä ei viihdy, tai jos kokee että siellä vaaditaan liikoja.

Hyvällä syyllä voidaan sanoa, että ihmiset ovat Suomessa uskonnon orjia pääosin omasta tahdostaan. Suomessa olevasta Islamin uskonnosta en välttämättä osaa sanoa varmoja asioita. Vaikka muslimit eivät harrasta täällä yhtä voimakasta painostusta ja vainoa kuin vahvoissa muslimivaltioissa, niin uskon että täälläkin edes jossain määrin harrastetaan henkistä väkivalta ja painostusta, heitä kohtaan, jotka luopuvat uskostaan. Monet menettävät entiset ystävänsä ja ehkä jopa perheensä, etenkin jos kääntyvät kristinuskoon.

Onneksi Jumalalla ei ole koskaan ollut pelastusvaatimuksena sellaista, että täytyy kuulua universaalisen seurakunnan lisäksi myös johonkin tiettyyn yhdistyspohjaiseen seurakuntaan tai uskonnolliseen laitokseen. Eikä se nimi uskonnollisen yhdistyksen jäsenrekisterissä ole koskaan ketään pelastanut, vaan nimi elämän kirjassa (Ilm.20:12,15).

Nämä eri kristilliset ryhmittymät tekevät yleensä opetuslapsia itselleen, eikä niinkään Jeesukselle (Matt.28:19). Siitä tulee "meidän seurakunta"-mentaliteetti, vaikka ydin pitäisi olla Kristus itse. Eipä ihme että aika monet vaihtavat "seurakuntaa", kun huomaavat ajan saatossa että niissä tuppaa olemaan tarjolla vain tuoreen leivän korviketta. Leivän korvike on ollut "meidän seurakunta" ja "meidän toimintamme". Mutta elämän leipä on Kristus, joka ikävä kyllä on liiankin usein sivustakatsojana kun ei täyttä evankeliumia julisteta (Joh.6:48, 2.Kor.4:5, 2.Kor.11:7, 1.Kor.9:19). Mutta sentään Filippus meni Samarian kaupunkiin ja SAARNASI KRISTUSTA eikä seurakuntaa. Ja kaupungissa syntyi tuon seurauksena suuri ilo (Apt.8:5-8).

Seurakunnat ovat tehneet Jumalan huoneesta markkinahuoneen mikä saa seurakunnan pään (Kol.1:18) kiivastumaan (Joh.2:14-17), sillä siellä myydään ahkerasti mm. evankeliumia (2.Kor.2:17).

Seurakunnissa on monenkirjava joukko ihmisiä joka koostuu susista, vuohista ja lampaista (Matt.25:32, Matt.7:15), sekä viisaista että tyhmistä neitsyistä (Matt.25:2-4).

Seurakuntalaitokset ovat epätodellisia ja kuolevaisia olemukseltaan, vaikka siellä joukossa olisikin eläviä yksilöitä jotka puoluehysterian takia ovat joutuneet ns. toiseen lammastarhaan. Laitokset ovat olemassa vain tätä aikaa varten. Mutta taivaassa tulee olemaan vain yksi seurakunta (Joh.10:16).

Hyvä Paimen tulee viimeistään tuhatvuotisen rauhanvaltakunnan aikana johdattamaan pois puolueisiin joutuneet lampaat. Nämä ovat ne niin sanotut "muut lampaat" niistä toisista lammastarhoista joita Jeesus haluaa johdattaa (Joh.10:16). Kyse ei siis ole ainoastaan pakanoista, kuten yleisesti luullaan. Hekin tulevat kuulemaan hyvän Paimenen äänen, jotta he kuuluisivat siihen yhteen laumaan, jossa tulee olemaan vain yksi Paimen (Joh.10:16).

 

2) Seurakunnan rakenne: (huomaa yksikkömuoto)

Seurakunta on todellinen. Se ei ikinä kuole pois (Joh.11:26). Se on aina voinut hyvin, koska Jumala, joka on viinitarhuri (Joh.15:1), hakkaa pois jokaisen oksan viinipuusta mikä ei kanna hedelmää (Joh.15:2,4,6). Viinipuu on Jeesus (Joh.15:1,5). Näin syntyy luopioita koska he eivät kantaneet hedelmää (Gal.5:22, Room.6:22, Joh.5:16). Seurakunta temmataan ylös taivaaseen (1.Tess.4:16,17). Tänne jäävät kirkkokupolit, ikonit ja epäjumalankuvat; hiijala hei!

Seurakunta on kalliolle rakennettu (Matt.16:18). Se on Kristuksen ruumis (1.Kor.12:20,27) joka kokoontuu hääaterialle kun se morsiamena kohtaa Yljän (Joh.3:29, Matt.9:15, Ilm.19:9).

Jeesus Kristus operoi maan päällä ruumiinsa kautta (Kol.2:17). Hänellä ei ole monta ruumista. On olemassa vain yksi Kristuksen ruumis ja siten vain yksi seurakunta (Room.12:5, 1.Kor.12:12,20).

Kristus ei ole jaettu tai pilkottu osiin (1.Kor.1:11-13); siten ei myöskään seurakunta voi olla jaettu osiin (Gal.3:8, Joh.17:21, 1.Kor.12:12, Kol.3:11).

Seurakuntalaisilla on yhteys keskenään, silloin kun he vaeltavat valkeudessa (1.Joh.1:7).

Seurakunnassa on ainoastaan lampaita (Joh.10:7,11) ja vain yksi Paimen (Joh.10:7,11,16, Heb.13:20). Näennäisesti vaikutta siltä, että sudetkin ovat lampaiden keskellä (Matt.7:15, Matt.10:16, Apt.20:29), mutta ne eivät kuulu seurakuntaan, vaikka ne vaanisivat sen ympärillä, tai jopa lampaiden seurassa. Ne eivät voi lampaille mitään, koska paimen on hyvä Paimen (Joh.10:11, 14-15). Sudet saattavat luulla, että he voivat tappaa, mutta joka uskoo Jeesukseen ei koskaan kuole hengellistä kuolemaa (Joh.11:26). Uskotko sinä sen?

 

Hyvä Paimen johtaa ja johdattaa laumaansa:

Lampaat muodostavat yhdessä yhden seurakunnan jota Paimen hallitsee ja johtaa, koska hän on seurakunnan pää (Kol.1:18). Hän ohjaa itse ruumistaan, sillä hän on sen pää! Ja Raamattu sanoo, että KAIKKI joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia (Room.8:14). Jeesus ei ole itse tuo samainen Jumalan Henki. Mutta hänessä vaikuttaa Pyhä Henki (Matt.3:16, Luuk.4:1,14) koska Jumala laittoi häneen Henkensä (Jes.42:1) ja täytti hänet (Luuk.4:18,19) jota hän voisi kastaa omiaan Pyhällä Hengellä (Matt.3:11). Tämä Hengen kaste on merkkinä jokaiselle hyvän Paimenen laumassa olevalle siitä että he kuuluvat Paimenelle (Room.8:9, 1.Kor.3:23).

 

Kuinka monta seurakuntaa?

Monikkosana on harhaanjohtava koska on olemassa ainoastaan yksi seurakunta. Monikollisuudesta on tullut laajalti hyväksytty tapa ilmaista helpolla tavalla, että sama seurakunta kokoontuu eri paikkakunnilla. En suinkaan paheksu tuota käytäntöä niin kauan kun uusille uskoville tiedotetaan, että on olemassa ainoastaan yksi seurakunta.

Raamatussa sana "seurakunta" esiintyy monikollisena muutaman kerran. Mutta maantieteellisistä syistä. Oletko pannut merkille? Silloin kun tuo sana esiintyy monikossa ("seurakunnat"), se on usein selkeällä tavalla viittauksena siihen, että yksi ja sama seurakunta kokoontuu eri paikkakunnilla.

 

Nimistä huolimatta vain yksi seurakunta:

Jyväskylän seurakunta on sama seurakunta kuin Helsingin seurakunta. Mutta etuliite on olemassa jotta tietäisimme missä he kokoontuvat. Siten voidaan sanoa, että vaikka ne ovat näennäisesti kaksi eri seurakuntaa, ne ovat kuitenkin yksi ja sama seurakunta. Mutta ikävä kyllä; heti kun lisätään etuliitteeseen vielä toinenkin etuliite, niin meillä on jo puolueita valmiina (1.Kor.1:11-13) joista Raamattu varoittaa (Gal.5:19-21).

 

Tässä esimerkkejä epäraamatullisista seurakuntanimistä joissa on kaksi etuliitettä:

"Helsingin Saalem-seurakunta",

"Oulun metodistiseurakunta" 

"Kokkolan baptistiseurakunta".

 

Raamatullisempi ajattelumalli ja käytäntö ilmenee näissä sanoissa:

"Helsingissä kokoontuva seurakunta" (ilman yhdistystä),

"Oulussa kokoontuva seurakunta" (ilman yhdistystä),

"Kokkolassa kokoontuva seurakunta" (ilman yhdistystä).

 

Tässä on sanonta mikä perustuu oikeanlaiseen seurakuntamalliin:

"Tervehdyksen lähettää teille Babylonissa oleva seurakunta..." (1.Piet.5:13).

Jos olisimme päässeet kysymään Babylonissa kokoontuvilta pyhiltä, mihin seurakuntaan he kuuluvat, he olisivat ehkä ensin raapineet päätään epäuskoisina oudolle kysymykselle. Tottakai he tiesivät mihin seurakuntaan kuuluvat. He olisivat kaikki sanoneet yhdessä kuorossa:

"Kuulumme Jumalan seurakuntaan" (1.Tim.3:15).

 

Kuinka montaa seurakuntaa arvelet Kristuksen rakastaneen?

"... Kristuskin rakasti seurakuntaa... " (Ef.5:25).

 

He luulevat perustavansa uusia seurakuntia:

Ihmiset eivät ole koskaan perustaneet seurakuntia. Ainut seurakunta perustettiin parituhatta vuotta sitten Jeesuksen toimesta, ja se oli silloin kun hän puhalsi ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki" (Joh.20:22). Ne niin sanotut uudet seurakunnat ovat ainoastaan saman seurakunnan eri paikallisyksikköjä.

Se mitä Jeesuksen puhalluksen jälkeen on tapahtunut, on se, että samaan seurakuntaan on liitetty uusia jäseniä (Room.12:5, 1.Kor.12:27) ja Jumalan valtakunta on laajentanut reviiriään. Miten se on laajentunut? Siten että taivasten valtakunta on meissä myös olotila (Luuk.17:20,21). Se ei ole pelkästään viittauksena johonkin tulevaisuuden paikkaan, kenties tähtitarhojen toisella puolella.

Uusi Jerusalem on vain pieni osa tuota niin sanottua "taivasten valtakuntaa", sillä kaupungin portteja ei suljeta. Siten voisi olettaa että porukkaa lappaa edestakaisin, ja sinne viedään kansojen kalleudet ja kunniat (Ilm.21:24-26).

 

Seurakunnan ei tarvitse olla yhdistys:

Jos haluatte olla yhdistys, teillä ei voi olla kaikilla sama nimi. Kaikki Helsingin seurakunnat eivät voi käyttää nimeä "Helsingin seurakunta", mikäli haluavat kerätä kolehteja isoissa kokoontumisissa tai omistaa rukoushuoneita tai leirikeskuksia. Mutta miksi pitäisi olla rukoushuoneita? Miksi pitää olla raskaita organisaatioita tai kirkkokuntia jossa harvat sanelevat mihin pitää uskoa, tai mihin rahat laitetaan? Toimikaa seurakuntana ilman jäsenrekisteriä. Jäsenrekisterit ovat ihmisten hallintaa varten, ja myös siksi jotta herrat voisivat kerskua numeroilla. Ne ovat turhia silloin kun seurakunta on jaettu toimiviin kotisoluihin. Kokoontukaa kodeissa, kuten Apostolien teoissakin tehtiin (1.Kor.16:19).

Toiset sanovat että yhdistys pitää olla, jotta olisi laillinen oikeus kerätä rahaa ja kolehtia pastorin palkkaa varten, ja jotta olisi mahdollisuus omistaa rukoushuone tai kirkko. Mutta minä sanon: Nyt on voimassa yleinen pappeus (Ilm.1:6, Ilm.5:10, 1.Piet.2:9) ja siksi ei tarvita erillisiä palkattuja pappeja jotka puhuvat rahan voimalla. Ette tarvitse myöskään mitään rukoushuoneita, vaan kokoontukaa toistenne kodeissa ja pitäkää kotikokouksia, tai kesäisin olette vaikka niityllä. Kotisoluissa teidät huomataan. Siellä saatte puheenvuoron. Ja jos haluatte yhdistyksen jotta voisitte kerätä rahaa köyhille, niin senkun perustatte (niitäkin on toki jo olemassa). Mutta älkää luulko perustavanne mitään seurakuntaa, koska se ei ole mahdollista. Petätte itsenne jos liitätte nimen "seurakunta" yhdistyksenne nimeen. Ainut seurakunta on jo perustettu Jeesuksen toimesta; ei viime vuosituhannella, mutta sitä edellisellä.

Miksi pitää olla palkattuja pastoreita? Heidän palkoistaan menee suuri osa sosiaalikuluihin ja aimo annos muusta rahasta menee laitoksen ylläpitoon. Samat rahat voi antaa suoraan keskuudessanne oleville köyhille, niin ettei teidän joukossanne ole puutteenalaisia (Apt.2:44-45, Apt.4:34-35).

Jos te olette kaikki pappeja, kuten olettekin (Ilm.1:6, Ilm.5:10, 1.Piet.2:9), silloin te saatte kaikki puheenvuoron seurakunnankokouksissanne, siellä kodeissanne (1.Kor.6:19). Sanoohan Raamattu:

"... Kun te tulette yhteen, ON JOKAISELLA JOTAKIN ANNETTAVAA: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi" (1.Kor.14:26).

Milloin sinulle on viimeeksi annettu mahdollisuus jakaa jotakin yhdistyksessäsi, muuta kuin rahallista avustusta? Jos sinulle ei ole annettu mahdollisuutta toteuttaa lahjojesi toimintaa, silloin se sanan paikka ei ole toteutunut kohdallasi, mikä sanoo että kokoontumisissa "on jokaisella jotakin annettavaa"

Puhujanpöntön taakse mahtuu vain yksi tai enintään kaksi kerrallaan. Heittäkää pönttö ulos, tai hajottakaa se palasiksi. Pistäkää palaset hyötykäyttöön, vaikkapa takan lämmikkeeksi, jos se on sellainen puinen ja hyvin palava. Sen jälkeen mahtuu puhujalavalle enemmän puhujia. Sen jälkeen ei ole niitä jotka teitä "herroina hallitsevat", vaikka teillä olisikin toimiva vanhimmisto. Silloin on ainoa todellinen johtaja Jeesus Kristus, seurakuntansa keskellä, Henkensä kautta.

Kotisoluissa ei tarvitse jonottaa puheenvuoroa koska ne pidetään yleensä melko pienenä ja siellä ei ole puhujanpönttö jarruttamassa niitä ihmisiä joille Jumalan Henki on laskenut jotain sydämelle. Kun solu on kasvanut tarpeeksi suureksi, se jaetaan, jolloin syntyy uutta verta ja uutta kasvupotentiaalia; viittaan uusiin tulipesäkkeisiin. Tällaisen järjestelmän kautta jokainen jäsen huomioidaan, ja jos joku jää pois, se havaitaan heti. Kokemuksesta voin sanoa, että monituhatpäisessä seurakunnassa voit olla pelkkää numerotilastoa vuodesta toiseen, ilman että kukaan huomaa mukanaolosi; paitsi silloin kun kolehtihaavit ja ämpärit alkavat liikkumaan nenäsi edessä.

Solutoiminnat ovat toimineet hyvin Etelä-Koreassa, Soulin kaupungissa, ja siksi siellä on maailman suurin seurakunnan paikallisyksikkö, jossa on tietääkseni yli 800000 jäsentä. Miksi? KOSKA HEILLÄ ON KAIKILLA JOTAKIN ANNETTAVAA! Passiivisuus tappaa. Sen tietää monet vanhukset.

Suositeltava linkki aihepiiristä: Kari Kangasharjun kirjoitus: "Yksi Seurakunta"

 

Lopuksi: Äänestä!

Lisää kommentti

Asialliset viestit saavat jäädä, mutta asiattomat poistetaan. Toivomus on että kaikki kommentit liittyvät jollakin tapaa kirjoitettuun artikkeliin.


Turvakoodi
Päivitä